Uutiset

Monien ennätysten syysmoniottelut

Ilkka Simola

Viikonvaihteessa Laitilassa järjestetyt Syysmoniottelut huipensivat kesäkauden kilpailutapahtumat jälleen upealla tavalla. Tiivis kisakausi pistettiin pakettiin auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Ja kun vielä kenttäolosuhteetkin sallivat takasuoran myötäisen tuulen hyödyntämisen näkyi nuorten yleisurheilijoiden ennätystehtailua siten, että valtaenemmistön ottelupisteiden perässä komeilivat henkilökohtaisesta ennätyksestä kertovat PB-merkinnät.

39 vuodessa on syysmoniotteluista kehittynyt todellinen laitilalaisen yleisurheilun klassikko. Kisaa on toki kehitetty monella tavalla. 80-luvun alun 12- ja 14-poikien 10-ottelusta on muotoutunut monenkirjava 9-17-vuotiaat kattava tapahtuma. Perinteisesti syysmoniotteluissa olleiden 6-, 7- ja 10 otteluiden ohella tuloksista koostettiin nytkin eka päivänä nuorimpien sarjojen kolmiottelupisteet ja toisena päivä kisailtujen piirin kakkosottelujen eli 9-11 sarjojen neliottelujen ja 13-sarjojen viisiottelujen pisteet.

Ensimmäisen päivän parhaasta tuloksesta vastasi Naantalin Löylyn Alisa Launonen 11-tyttöjen kolmiottelun piiriennätyksellä ja Suomen kaikkien aikojen toiseksi parhaalla tuloksella 1454.

Jyskeen ensimmäisen päivän menestyjiin kuului Noel Raiskinmäki parantaen nimissään ollutta 11-poikien kolmiottelun seuraennätyksen valtakunnan listoilla kauden kolmanneksi yltäviin pisteisiin 1131. Komeat pisteet vaativat joka lajin, 60 metrin 8,82, pituuden 4,48 ja kuulan 7,86 sujumista  aivan omia lajiennätyksiä hipoen.

Jyskeen Sara Honkakangas (608) vei molempien ottelujen mestaruudet ja teki 5-ottelun 12 sarjan seuraennätyksen ja Suomen kausitilaston kärkipisteet 1985.

Jyskeen Sara Honkakangas (608) vei molempien ottelujen mestaruudet ja teki 5-ottelun 12 sarjan seuraennätyksen ja Suomen kausitilaston kärkipisteet 1985.

Toisen päivän jyskeläisnimi oli 12-tyttöjen kausitilaston kärkituloksen ja seuraennätyksen viisiottelussa pistein 1985 tehnyt Sara Honkakangas. Saran sarjaan ei lajiennätyksiä kirjattu, mutta työskentely oli varman tasokasta, 60 m aidat 10,46, pituus 4,29, korkeus 1,47, keihäs 35,75 ja 800 m 2.46,65.

Saralla on nimissään myös keihään kausitilaston kärkitulos 36,56 elokuun lopulla Forssassa käydyistä kisoista.

Kausitilaston kärkeen meni myös Jyskeen Neela Ihanmäki 11-tyttöjen 800 metrin ajalla 2.38,85. Tulos syntyi pm-hopeaa kausitilaston kakkospaikan 1332 pistemäärällä tuoneen neliottelun päätösmatkalla. Aiemmin Neelalla on nimissään jo 1000 metrin kärkitulos 3.22,47. 

Seuraennätystekijöiden ohella jyskeläisistä kunnostautui mm. 10-tyttöjen neliottelussa pm-hopeaa pistemäärällä 921 napannut Kerttu Matikainen. Kerttu onkin oiva esimerkki syysmoniottelujen ennätystehtailusta, 7 omaa ennätystä yhdeksästä mahdollisesta.

Kausitilaston kärkeen nousi myös Vehmaan Kiiston Toivo Laurila 9-poikien neliottelussa pistein 973.

Myös Kalannin Vankan nuoret pärjäsivät kesäkauden tapaan mainiosti. Veera Uussaari otti mestaruuden 10-tyttöjen neliottelussa kausitilaston kakkoseksi yltävin pistein 1160 ja Aino Tättilä sekä Aleksander Leivo pronssia 9-sarjojen neliotteluissa. 

Isompien puolella N17 seitsenottelu muodostui tasokkaaksi. Voiton vei Sauvon Urheilijoiden Saima Kossa kausitilaston kolmanneksi parhaalla pistemäärällä 4806. Kakkosena oli aitaennätyksellään 14,63 kisan aloittanut Jyskeen Lotta Metsärinta pistein 4240. Kolmanneksi sijoittunut Maskun Katajan Henni Liimatta säväytti korkeustuloksellaan 169 ja neljänneksi jäänyt Loimaan Leiskun Minea Linden kipaisi 200 metrillä ajalla 25,67 ikäluokkansa kausitilaston neljänneksi ja ottelun päätteeksi 800 metrillä peräti kakkoseksi ajalla 2.15,56.

15-tytöissä Jyskeen heittospesialisti Aada Vuoriaho osoitti monipuolisuutta seitsenottelun ykköstilallaan pistein 2852.

60 talkoolaisen läpiviemä kisaurakka kesti kumpanakin päivänä viitisen tuntia ja kehuja tuli vierailta taas sen verran, että järjestäjät  intoutunevat kehittämään jotain uutta ensi vuonna olevaan 40-vuotisjuhlakisaan.